Treenimotivaatiosta ja kisailua.

14.09. torstaina kävin tekemässä taas nurmikolle namijäljet molemmille, noin 30 metriset vaan. Fridan jälki oli taas aikamoista jarruttamista, mutta oli hyviäkin pätkiä. Gini teki rauhallisemmin ja keskittyneemmin hommia, yhden askelen taisi hypätä yli kun olin vähän jälkijunassa jarrun kanssa. Frida tottisteli vielä samalla nurmella. Perusasentoja, puolen askelen seuruuta (onnistui hienosti!) sekä kaksi onnistunutta kapulan pitoa. Paikkamakuussa Frida sai olla 1,5 minuuttia(?), minkä aikana kuljeksin eestaas, kehuin ja kävin palkkailemassa tassujen väliin. Hyvää häiriötä viereiseltä koulun pihalta ja ohi ajavista autoista.

16.09. lauantaina paistettiin vohveleita. Siitä se ajatus sitten lähti. Ginin kapula-inho on tuntunut mahdottomalta selättää, mutta rohkenin kokeilla ihan uudenlaisella palkalla kapulan pitoja. Gini rakastaa lättyjä ja vohveleita ihan mielettömästi, varmaan enemmän kuin muita herkkuja. Heitin siivuja vohvelista lattialle ja pari ensimmäistä pitoa asetin kapulan varovasti Ginin suuhun. Sen jälkeen se alkoi itse tarjota suun avaamista kapulan ympärille saadakseen lopulta vohvelipalasen. Maanantaina 18.09 tehtiin jo muutama pito niin, että Gini itse otti kapulan suuhunsa ilman minkäänlaista avitusta minulta. Aivan huima edistyminen, enpä olisi heti uskonut että ratkaisu tähän olisi näin yksinkertainen sittenkin. Tottahan se on, on löydettävä se parhain motivaattori niin yleensä asiat alkavat edetä. 24.09 voitiin pitoja tehdä jo niin, että ojennan kapulan ja Gini ottaa sen itse suuhunsa. Kokeilin myös vaihtaa paksumpaan noutokapulaan ohjatun kapulan. Ekalla kahdella yrityksellä Gini katseli aavistuksen mietteliäänä kapulaa ja avitin sen taas suuhun, mutta sitten alkoi ottaa sitä itse. Ihanaa!

15.09 kävin muuten Turussa Fridan kanssa silmätarkissa ja kuvauttamassa lonkat. Mulla on ollut jokin aavistus itsellä, että kuvissa voisi olla pientä sanottavaa. Koira ei ole ontunut koskaan tms, mutta sen takapään liike on ollut aina aika "rennonpulskea". No, järin mahtavia kortteja ei meille nyt pelattu. Alustava arvio lonkista oli vasen A/B, oikea C/D. Ihan ihmeellisen eripariset kintut, siis. Traumaa taustalla ei voi poissulkea, tuo kohelo on kyllä tämän kaksivuotisen elämänsä aikana saanut sen verran monta tälliä, kompastumista tai liukastumista menollaan aikaan että laskuissa ei pysy. Nyt jatketaan olemista ja tekemistä koiraa seuraten.

Viime viikolla on oltu agilityn suhteen reippaita. Keskiviikkona 20.09. ajelin Hyvinkäälle epiksiin. Kaksi agirataa juostiin, joista toinen hylly ja toinen vitonen. Vitosella sijoituttiin sitten kakkoseksi, kontaktit toimivat mikä oli tosi kiva homma!
Lauantaina 23.09 olikin sitten kolme rataa JANKK:n kisoissa. Radat olivat Jari Suomalaisen käsialaa. Hyppärillä hylly, pysyi lähdössä tosi hienosti! Agiradoilla lähdöt oli huonot (hmphhh), mutta ekalta meinasi nollakin napsahtaa plakkariin. Kohtaloksi koitui loppuosan pätkä, jossa puomilta jatkettiin pituudelle ja valssasin siihen väliin, en pitänyt kontaktia koiraan kun jatkettiin joten tuli pituudelta ohitse. Eli vitonen lopulta tulokseksi. Ja toiselta agiradalta hylly, tässä juoksi puominkin läpi (hidasti kyllä ensin eli ajatus pysäristä oli, mutta sitten sinkaisi eteenpäin). Juoksu-A:t on hyviä, tokalla aksaradalla piti vielä aika jyrkästi valssata ja kääntyä hypylle, mutta silti hieno juoksari. Pitää noista lähdöistä taas keskustella Tanjan kanssa treeneissä..

Vanha kuva kisoista.

Plussat: eka lähtö oli hyvä, juoksari A:t toimii, keinut oli rohkeat, ohjasin itse rohkeasti, tokan radan jyrkkä umpikulma kepeille onnistui.
Miinukset: lähdöt prakaa edelleen!, puomilta lipsahtaminen, oma huolimaton ohjaus tokalla radalla.

On tämä koirien kanssa harrastaminen mukavaa. Nyt kun on kaksi aika eri tasolla seilaavaa koiraa taloudessa, pystyy lähes jokaista lajia ja harjoitusta katsomaan parista eri näkövinkkelistä. Se on avartavaa ja kehittänyt minua aika paljon ihan treenien suunnittelun osalta, tuntuu että olen idearikkaampi :D. Esimerkiksi henkilöhaussa toinen vielä luo vahvaa motivaatiota irrotakseen kauas metsään ruokailemaan vieraiden ihmisten kanssa eikä teknisillä asioilla ole niin kovasti merkitystä, toinen taas on tämän sisäistänyt jo aikaisemmin ja sen kanssa voi pala palalta harjoitella jo ilmaisun mukaan ottamista samalla vahvistaen aiemmin opittua.

Mun mielestä alkeisharjoitukset ja liikkeiden pikkupalasten treenaaminen on ennen ollut hieman tylsää ja veikkaampa etten ole ainoa näin ajatteleva. Fakta kuitenkin on, että koira ei osaa tehdä asioita ilman, että ne opetetaan sille. Ginin kanssa pohjat on tehty mielestäni hyvin niihin meidän lempparilajeihin eli agilityyn, hakuun ja metsäjälkeen. Isoimmat problemat niissä liittyvät enemmän mielentilaan tai vireeseen. Tylsyydestä huolimatta huolelliset pohjat palkitsevat myöhemmin ja myöhemmin myös palataan tekemään ns. pentutreenejä. Nykyään pienetkin onnistumiset ovat iso motivaattori mulle, ihan niiden "pentutreenienkin". Ja kun pieniä onnistumisia tulee useampi, niin niistä muodostuukin iso onnistuminen.

Treeneissä olen alkanut pitää ohjenuorana sitä, että kahden virheen jälkeen tehtävää helpotetaan. Ja onnistumisia on tultava ainakin 80 % toistoista, virheitä ei silti pelätä. Ne laittavat koiran ajattelemaan, kuinka palkintoon pääsisi käsiksi, jos aikaisemmin kokeillulla keinolla ei sitä saanut. Useampi perättäinen virhe sen sijaan kertoo helposti myös siitä, että koira ei ymmärrä vielä kriteeriä tai sitä, mitä sen kuuluu tehdä tilanteessa. Sitten palastellaan asiaa uudelleen tai palataan helpompiin harjoituksiin. Mainiona esimerkkinä kapulan pito. Frida tietää jo hyvin "pidä" käskyn perusidean ja osaa ottaa kapulan suuhunsa minulta, näitä ollaan harjoiteltu. Nyt otin treeniin uuden ja isomman ipo-kapulan kuin millä ollaan aikaisemmin treenattu. Heitin nakinpalat ruokakuppiin ja nostin kapulan Fridan eteen, "pidä". Frida katsoi mua, sitten nakkeja ja jumitti paikallaan, toistin sanan muutaman kerran, mutta tilanne ei muuttunut. Mitään kummemmin sanomatta ohjasin Fridan portin taakse ja Gini pääsi vuorostaan tekemään ohjatun kapulalla pitoja. Kohta kokeilin Fridan kanssa uudelleen ja ekalla käskyllä se otti itse kapulan suuhunsa ja sai palkan. Ajattelu avartaa usein koiran mieltä ja asiat alkavatkin toimia. Joskus kateuskorttikin toimii. ;)

Olipas sekavaa mietintää, pahoittelut siitä. :D