SM-Agility Nastolassa 17.6.

Viime perjantaina oli aika ajella meidän ensimmäisiin "SM-kilpailuihin" Nastolaan, osallistuimme siis perjantain avoimiin kolmannen luokan kilpailuihin. Molemmille radoille starttasi yli 160 koiraa, hurja määrä! Nämä olivat vasta meidän toiset kilpailut kolmosissa, joten tavoitteikseni asetin (pakollinen tavoite tummennettuna):

1. Meillä on yhdessä maailman hauskinta kisata!
2. koira selviää haastavassa kilpailuympäristössä ja tekee agilityä rohkeasti, eikä häiriinny hälinästä kenttien ympärillä
3. koira jää lähtöihin odottamaan lähtölupaa
4. kontakteillä koira tekee 2on2offit ja uskaltaa tehdä vieraan keinun

Ja meillä oli järjettömän mukavaa, edes ajoittainen kaatosade ei haitannut! Vietimme päivän Ginin siskon Hilpin ja hänen omistajansa seurassa, oli kivaa lämppäillä porukassa ja katsella kisaratoja sekä ostostella tauoilla. Ja toimia kannustusjoukkoina, tottakai.

Hyppyrata oli kohtalaisen helppo, joskin 8 - 9 väliin mietiskelin useampaa ohjausvaihtoehtoa. Kepeille tultiin lujaa ja suhteellisen haastavasta kulmasta, joten sen arvelin olevan meille hankalinta. Lähtö tehtiin lentävästi, unohdin totaalisti viritellä Ginin lähtöön jäämisen ennen rataa ja se vain olla jumitti, vaikka mitä olisin tehnyt. Tein 8 jälkeen valssin ja hypylle 9 päällejuoksun, jolla sain koiran oikeaan putkenpäähän varmimmin, saattoi olla kökön näköinen ohjausvalinta, mutta meillä toimi. Kepeille tultaessa ohjaaja ajatteli jotakin aivan muuta ja möläytti "putk...eiku kepit", ja tällä säätämisellä koira sujahti kepeille väärältä puolelta. Voi olla, että ilman minun virhettäni Gini olisi osannut ihan oikein. Maalissa siis 5 rv, suuren koiramäärän seassa kipusimme sijalle 75. Nollia radalta tuli tosi monta. Hilpi-sisko kiituroi upeasti sijalle 22 nollalla, mieletöntä!

Ulkomuistista piirretty hyppäri 17.6

agilityrata 17.6

Agilityrata oli kirjaimellisesti mutkikas ja vaikea, suoraa ei menty kuin pieniä pätkiä. Keppien sisäänmeno osoittautui vaikeimmaksi kohdaksi ja sitä se oli myös meille. Ennen rataa jumppailtiin myös lähtöön jääminen ja nyt Gini jäikin seisomaan eikä lähtenyt hivuttautumaan mihinkään. Keinu mentiin hyvin, ehkä hieman normaalia hitaammin. Renkaalta pakkovalssi putkeen onnistui tosi hienosti. Kontaktit tehtiin nyt ihan jees, joskin puomilla jäi liian ylös ja meni hetki, kun vaadin sen oikeaan kohtaan. Hyllytimme kepeillä, sillä ne jouduttiin uusimaan muutamaan kertaan. Haasteita piisasi, mutta olenpa ylpeä nahkiksestani! Ja tiedän, mitä ratapätkiä seuraavissa treeneissä kokeillaan uudelleen. Myös sunnuntain yksilöfinaalien rataa on päästävä kokeilemaan!

Olimme osuneet muutamaan kuvaankin.

Kerro ny mitä mää teen ni mää teen!

Gini itse lisäsi haastetta juoksemalla silmät kiinni.

<3

Viikonlopuksi ajeltiin mökille rentoutumaan, tulipa tarpeeseen.